Omien laitteiden hyödyntäminen osana opetusta

Vuoden 2014 lakiuudistus antoi opettajalle oikeudet teettää jälki-istunnossa kasvatuksellisia tehtäviä sekä mahdollisti kasvatuskeskustelut jälki-istuntojen vaihtoehtona. Lisäksi opettajille tuli oikeus takavarikoida oppilaan puhelin oppitunnin ajaksi, jos oppilas häiritsee sillä opetusta. Voimakeinoin tätä ei saa kuitenkaan toteuttaa, sillä se ei ole vaarallinen esine.

Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin opettajan kannalta parempia mahdollisuuksia hyödyntää myös oppilaiden omia digitaalisia laitteita opetuksessa, sillä nyt opettajilla on lakiin kirjatut oikeudet ottaa laite pois oppilaalta, jos sitä ei käytetä tunnin tarkoituksen mukaisesti. Tietysti asianmukaiset luvat on hankittava myös oppilaiden huoltajilta, mutta käytännössä lakimuutos osaltaan helpotti myös BYODin hyödyntämistä opetuksessa.                  

Vaikka oma asenteeni digitaalisten oppimisympäristöjen ja oppilaiden omien laitteiden hyödyntämisestä onkin vielä skeptinen, niin näen ne kuitenkin yhtenä mahdollisuutena, jos se oppilasmateriaali huomioiden on vain mahdollista. Tätä tukevat lakimuutoksetkin ovat siis näin ollen tervetulleita, mutta opettajien pakottaminen digitalisoitumaan ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, vaan enemmän tarvittaisiin neuvoja ja ymmärtävää asennetta ongelmien ilmetessä.

                       
                            Kuvan lähde: https://www.webanywhere.co.uk/enterprise/byod-workplace-free-whitepaper/

Lähteet:

Edu.fi -verkkosivusto. http://www.edu.fi/valo_opas/ratkaisut_ja_niiden_rakentaminen/oppilaat_omilla_laitteilla (Luettu: 16.2.2016.)

Laki perusopetuslain muuttamisesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131267#Pidp627792 (Luettu: 16.2.2016.)

Tamperelainen. Paikallisuutiset 3.1.2014. http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/272858-koulu-alkoi-uusin-saannoin-nain-opettajien-oikeudet-laajenevat (Luettu: 16.2.2016.)

Some-optimisti vai skeptikko?

Blogimme nimellekin uskollisena päätin hieman tarkastella muutamaa artikkelia, jotka käsittelevät opettajan roolia somessa. Ensimmäisessä Opettaja-lehden artikkelissa pyritään kannustamaan somen opetuskäyttöön pelotta, kun taas toisessa pohditaan, miten lasten ja oppilaiden somen käyttöä tulisi valvoa ja mitä siitä tulisi tietää. Näiden kahden lisäksi tutkin Opetin.fi -sivuston blogin Somekettiä opettajille.

Opettaja-lehden artikkelissa Selätä some-peikot Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun TAOKK:n yliopettajat Pirjo Jaakkola, Päivi Lehtonen ja Maija Kärnä puhuvat somen opetuskäytön puolesta. Somen hyödyntämisen hyvinä puolena he näkevät muun muassa mahdollisuuden hyödyntää kuvaa tekstin rinnalla, kurssimme luennoillakin mainittu MOOC ja erityisesti sen että mikäli opettaja itse jaksaa innostua somen käytöstä se taipuu oivasti opetuskäyttöön - tärkeintä on keskittyä pedagogiaan teknologian sijaan.

Itse en kokenut löytäväni kauhean hyviä perusteluja kyseisestä artikkelista sille, miksi somea tulisi käyttää opetuskäytössä. Se että jokin keino "taipuu opetuskäyttöön" ei minusta välttämättä tarkoita, että sitä tarvisi hyödyntää. Kai käytännön ihmisenä kaipaisin tässäkin artikkelissa enemmän käytännön esimerkkejä tavoista miten sitä somea hyödynntetään - nyt artikkeli vain kannustaa selättämään some-peikot ja muuttumaan some-optimistiksi ilman minun mielestäni sen parempia syitä. Itselle lähinnä tulee mielikuva, että artikkelissa somella tarkoitetaan kaikkea verkossa tapahtuvaa opetusta, kun itse sisäistän someen ehkä ennemminkin Facebookin tai Twitterin tapaiset palvelut.

Artikkelissa kyllä mainitaan, että opiskelijat pitävät yhteyttä Facebookin, Whatsappin välityksellä ja ovat kokeneet sen hyödylliseksi. Tämän voin allekirjoittaa, moni asia olisi opiskeluaikanani ollut vaikeampaa selvittää esimerkiksi ilman vuosikurssimme yhteistä Facebookryhmää jossa saa vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen - opintoihin liittyen ja niiden ulkopuolelta. Vaatiiko se kuitenkaan opettajan läsnäoloa somessa ja eihän tämä ole sitä somen opetuskäyttöä, vai onko? Ehkä artikkeli ei vain aukea minulle niin kuin olisi tarkoitus, mutta se ei kuitenkaan saa markkinoitua minulle some-optimistin roolia.

Mitä tulee sitten tähän toiseen puoleen somen käytössä opettajan työssä - siihen, miten opettajan kuuluisi vapaa-ajallaan siellä toimia ja miten taas valvoa ja ohjata oppilaiden vapaa-ajan toimintaa somen syövereissä? Opettaja-lehden artikkelissa Inessä somessa luokanopettaja ja rehtori Annukka Lahtinen kertoo kuinka hän poikansa Tuukan kautta on perehtynyt erilaisiin some-ilmiöihin ja kuinka hän poikansa toimintaa siellä valvoo. Perehtyneisyydestä somen maailmaan on Lahtiselle ollut hyödyksi keskustellessa koulunsa oppilaiden vanhempien kanssa lasten valvomisesta sosiaalisessa mediassa - esimerkiksi oman poikansa Ask-fm palvelun käytöstä hän on saanut kerrottua vanhemmille oikeita esimerkkejä, joiden avulla hän on saanut vanhemmille havainnoillistettua some todellisuutta.

Minusta on ehdottomasti hyvä, että opettaja ja vanhempi on tietoinen siitä, minkälaisia eri palveluja ja sovelluksia lapset ja nuoret käyttävät sosiaalisessa mediassa. Silloin heitä on helpompi ohjeistaa ja suojella niiden riskeiltä. Mutta toisaalta kaiken maailman sovelluksia ja foorumeja on jo niin paljon, että voidaanko opettajan olettaa pysyvän perässä? Tässä varmasti on opettajien ja oppilaiden vanhempien yhteistyö paikallaan.

Myös Opetin.fi blogissa yhtenä ohjeena on tutustua sosiaaliseen mediaan perusteellisesti. Ja mikä minusta vähintäänkin yhtä tärkeää, opettaa sosiaalisen median perusteet - vaikka nuoret ovat varmasti hyvinkin taitavia käyttämään sovelluksia, voi heiltä helposti unohtua vastuullisuus ja niiden käytön riskit.

Lisäksi Opetin.fi blogin someketti muistuttaa myös yhdestä tärkeästä seikasta: kiusaamisen ennaltaehkäisemisestä. Some mahdollistaa aivan uudenlaisen keinon kiusata ja terrorisoida toista ihmistä ja tässä täytyy opettajankin olla valppaana.


Lähteet: http://www.opettaja.fi/cs/Satellite?c=Page&pagename=OpettajaLehti%2FPage%2Fjuttusivu&cid=1351276519632&juttuID=1355755627780

 http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut&juttuID=1408911522661

 http://www.opetin.fi/blogi/someketti-opettajille-uuden-opsin-mukaan/

Ensikosketus Twitteriin

Moni tuntui tällä kurssilla saaneen ensikosketuksensa Twitterin maailmaan, enkä itsekkään tehnyt tästä poikkeusta. Sinisen lintulogon valtakuntaan astumiselle ei tuntunut olevan sen suurempaa tarvetta ja niin liittyminen oli jäänyt, vaikka tilit Instagramista, Facebookista ja monista muista sosiaalisen median ympäristöistä löytyivätkin. Sen suurempaa syytä Twitterin boikotoimiselle ei siis ollut ja kurssin alkaessa tuli tuo tili sitten luotua reaaliaikaisen keskustelun toivossa.

 Kurssiympäristönä Twitter oli kuitenkin hieman pettymys, sillä opiskelijat eivät juurikaan luentojen sisältöjä kommentoineet ja Twitteristä muodostui lähinnä tiedotuskanava kurssin vetäjille. Tästä tympääntyneenä päätin sitten itse laittaa melko kriittisen twiitin vastausten toivossa, ja ruudulle ilmestyi tämä:

                                                                     Kuvakaappaus Twitteristä.

Siis mitä? Uudelleentwiittasi minne?  Ja kuka ihme tuo toinen uudelleentwiittaaja oikein on?

Tuli siis kerralla todettua, ettei minulla oikeastaan ollut hajuakaan siitä, mitä kaikkea tällä sovelluksella oikein voi tehdä. Vaikka siis pääpiirteittäin tiedänkin Twitterin toimintaperiaatteen ja tilinluominen kävi yllättävänkin helposti, niin en todellakaan voi sanoa olevani mitenkään vahvoilla Twitterin maailmassa. Ei siinä toki mitään pahaa ole, että sanomisani lainaillaan ja sain twiittiini myös vastauksia kurssin pitäjiltä, mutta vaatii vielä paljon perusteellisempaa tutustumista ennen kuin täysin ymmärrän, mitä twitterissä voi oikein tehdä ja mihin twiittini oikeastaan voivat päätyä.

Itse en siis ainakaan toistaiseksi koe Twitteriä kovinkaan turvallisena ympäristönä osana omaa opetustani, mutta toki sen hyödyntämiselläkin on puolensa. Ehkä sitten kun ensin itse täysin ymmärrän mitä siellä oikein pitäisi tehdä.

Lähteet:

Luma.fi  http://www.luma.fi/artikkelit/2433/viserra-luokassa-twitter-opetuskayttoon

Twitterin kotisivut. https://twitter.com/

Teinejä jää auton alle

Olemme käsitelleet monessa postauksessa digitalisaatiota hyvin kriittisesti, eikä tämä kirjoitus muuta näkökulmaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että totta kai koulun on muututtava yhteiskunnan mukana, mutta viihdelaitosta emme voi siitä tehdä. Mikäli keskiössä on lasten kasvattaminen parhaalla mahdollisella tavalla, kaikki opetusmenetelmälliset kikkailut menettävät merkityksensä. Kaikki toiminta on perusteltava pedagogiikalla. Tämä ei tietenkään sulje pois digilaitteiden käyttöä opetuksessa, mutta ulkokohtaisuus (myös digitalisaatiossa) on unohdettava.

Aiemmissa blogikommenteissa on sivuttu myös lasten liiallista laitteiden käyttämistä kotona, minkä vuoksi on perusteltua rajoittaa niiden käyttöä koulussa. Riippuvuudesta kertonee tutkimus, jonka mukaan joka tunti yksi nuori jää auton alle tuijottaessaan kännykkää.

Koulun ei tulisi mukailla yhteiskunnan liikkeitä, vaan olla askel edellä. Nykyaika on digitalisaatiota, joten mitä koulussa pitäisi tapahtua nyt, jotta se olisi askeleen edellä? Kenties opettaa lapset olemaan sosiaalisia jälleen - ilman ruutua?

"Vähemmän digitalisaatiota ja enemmän kirjojen lukemista"

Törmäsin tänään artikkeliin, jossa suomalainen peruskoulun lähettiläs esittää oman mielipiteensä digitaalisaatiosta ja sen hyödyntämisestä kouluissa. Artikkeli löytyy tästä http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/31/suomalaisen-peruskoulun-lahettilas-on-huolissaan---naivettyminen-uhkaa. Pasi Sahlberg on siis koulutusasiantuntija ja kasvatustieteiden tohtori, joka työskentelee vierailevana professorina Harvardin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Sahlberg sanoo esimerkiksi näin:

"Vähemmän digitalisaatiota ja enemmän kirjojen lukemista ja sosiaalisia taitoja."

"Digitalisoinnissa pitäisi panna jäitä hattuun ja miettiä, mitä jatkuva älylaitteiden räplääminen tekee lasten aivoille."

"Liiallinen internetin käyttö voi aiheuttaa muun muassa tarkkaavaisuushäiriöitä ja muuttaa tiedon prosessointia tavoilla, jotka haittaavat oppimista."

"Ulkoa opettelemista ei pitäisi unohtaa, vaikka kaikki tarvittava tieto löytyisikin Googlesta."

Tässä kohtaa tarvii kyllä myöntää, etten ole pohtinut digitalisaatiota lainkaan tuosta näkökulmasta. Juuri edellisessä kommentissani parjasin kouluissa käytettävää "pänttäämistä" enkä ajatellut ollenkaan, että siitähän voi tosiaan olla aivoille hyötyä, että opettelee asioita ulkoa (vaikka ne muistaisikin sitten vain sen kokeen ajan). Nyt tämä tuntuu täysin itsestään selvältä ajatukselta. Ja nämä väitteet esittää kuitenkin kasvatusalan ammattilainen, joka varmasti tietää, mistä puhuu. Digitalisaatio on niin uusi ilmiö, että sen vaikutuksia aivoihin ei pystytä vielä ennustamaan pitkällä aikavälillä. Voiko siitä olla pelkkää haittaa meille kaikille? Oppilaat viettävät vapaa-ajallaan ruudun edessä tolkuttomia aikoja, niin onko hyvä, että samaa tehdään vielä koulussakin?

Mitä ajatuksia tällaiset väitteet herättävät teissä?

5. Luento 26.1: Oppimisympäristöjen kehittämisen nykytilanne ja tulevaisuus?

Matleena Laakson pitämä luento oli omasta mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja herätti monenlaisia ajatuksia. Pakko myöntää, että omastakin mielestä oli hauska päästä kokeilemaan millaisia asioita QR-koodien ja kuvien takaa paljastuu kun niitä katsotaan älylaitteiden ja erilaisten sovellusten kautta. Vaikka en siis itse suostukaan myöntämään, että opettajan ammattitaito olisi sama kuin hänen TVT-osaamisensa, niin näen erilaisten sovellusten hyödyntämisen mahdollisuutena silloin, kun siihen on laitteiden ja tietotaidon puolesta mahdollisuus. Omaa ammattitaitoa kun kuitenkin voi ja pitääkin kehittää monessakin mielessä, eikä digiosaamisesta ole opettajalle ainakaan haittaa.

Luennolla esiteltiin monenlaisia sovelluksia, kuten Quizziz, Aurasma ja Thinglink, joista muutamia pääsimme myös itse kokeilemaan. Omassa käyttötarkoituksessaan ne kaikki ovatkin varmasti hyödyllisiä ja omat käyttökokemukseni olivat yksinomaan positiivisia, mutta näen niiden hyödyllisyyden kuitenkin riippuvan osittain opettajan omasta persoonallisuudesta. Siinä missä toinen opettaja kaipaa avukseen pelinomaisia oppimisympäristöjä tai QR-koodien taakse koodattua ”lisättyä todellisuutta” (Laakso 2015), niin toinen saattaa kokea digitodellisuuden sopimattomaksi omiin opetusmetodeihinsa. Toki erilaisten opetusmetodien variaatiot sekä erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen monipuolistaa opetusta, mutta opettajan on ensin itse hallittava näiden sovellusten käyttö ja digilaitteiden käytön tulisi olla aina tarkoituksen mukaista sekä tavoitteellista. Onko siis ”perinteisiä” opetusmenetelmiä käyttävä opettaja tulevaisuudessa muutosvastarintainen ja vanhentunut painos, siinä missä diginatiivi saa jo äidinmaidossa erilaisten sovellusten käyttöperiaatteet? Ja perustuuko tulevaisuuden opettajuus yhä enenevässä määrin erilaisiin sovelluksiin ja niiden hallitsemiseen?

Jos sitten lähestytään luentoa vielä annetun tehtävän näkökulmasta, niin omat kokemukseni webinaareista eli verkkoseminaareista sekä erilaisista luennolla kokeilemistamme sovelluksista ovat pääsääntöisesti positiivisia. En varmaankaan tule käyttämään koskaan kaikkia esiteltyjä sovelluksia, mutta esimerkiksi Kahoot! on itselleni tuttu sovellus, jota olen jo aiemmin hyödyntänyt ja näen sen Quizizz:in ohella itselleni hyödyllisenä työkaluna. Näiden lisäksi hyödyllisenä näen myös QR-koodit ja niiden tuoman lisäsisällön. Uskonkin käyttäväni QR-koodeja tulevaisuudessa monessakin yhteydessä jo siitä syystä, että niiden avulla on mahdollista säästää luontoa, kun kaikkea ei tarvitse tulostaa paperille.

Mielestäni olisi kuitenkin hyvä muistaa, että turvautuessamme opetuksessa erilaisiin sovelluksiin tulemme samalla sitoneeksi itsemme monenlaisiin ehtoihin. Netin on oltava riittävä, jotta sovelluksia voidaan käyttää. Käyttöön tarvitaan erityiset laitteet, jotka vaativat virtaa, ja joita on oltava ryhmälle riittävä määrä. Ja vaikka perusedellytykset olisivatkin kunnossa, niin toisinaan itse sovellukset vain kaatuvat eivätkä toimi kunnolla. Vaikka sovellukset ja niiden tarjoama digitaalinen todellisuus onkin siis parhaimmillaan mahdollisuus, niin niiden hyödyntämisen ei voi olla se ainoa suunta, johon meidän tulisi opetusta kehittää. 

Onko tulevaisuuden opettajan uhkakuva siis netin kaatuminen ja turvautuminen ”kiviaikaisiin opetusmenetelmiin”?  Vai mitä tulevaisuuden opettajan digiosaamisen tulisi olla?

Lähteet:

Kahoot!: https://getkahoot.com/ (Luettu: 29.1.2016.)

Laakso, M. 2015. Luentodiat: Oppimisympäristöjen kehittämisen nykytilanne ja tulevaisuus?

 http://www.slideshare.net/MatleenaLaakso/oppimisympristjen-kehittmisen-nykytilanne-ja-tulevaisuus (Luettu: 29.1.2016)

Quizizz: http://quizizz.com/ (Luettu: 29.1.2016.)

QR-koodit: http://www.qr-koodit.fi/ (Luettu: 29.1.2016.)

4. luento 21.1: Avoimet oppimisresurssit ja MOOC?

Luennolla käsiteltiin avoimia oppimisresursseja ja näistä tarkemmin MOOC:ia. Avoimilla oppimisresursseilla (OER) tarkoitetaan siis suuntausta, jolla kehitetään avoimia sisältöjä oppimisen tarpeeseen. MOOC (massive open online course) on näistä yksi ja se tarkoittaa suomennettuna massiivista avointa verkkokurssia. Kurssille on vapaa osallistumisoikeus, ja osallistujat sekä opiskeltava materiaali ovat hajautettuina verkkoon. Osallistujamäärät ovat yleensä  suuria, sadoista  jopa satoihintuhansiin. MOOC oli meille kaikille luennolla olleille täysin uusi käsite. Tämä toimikoon pohjustuksena tulevalle. 

Luennolla saimme tehtäväksi etsiä opintopiiriryhmittäin yhden MOOC-kurssin ja tutustua siihen tarkemmin. Valitsimme kurssin Ohjelmoinnin MOOC http://mooc.fi/courses/2016/ohjelmoinnin-mooc/. Kyseinen kurssi on tarkoitettu kaikille (lukiolaisille, muille opiskelijoille, opettajille...) ja se ei edellytä aiempaa ohjelmointiosaamista. Laajuudeltaan kurssi on 5 opintopistettä ja siitä saa Aalto-yliopiston kurssissuoritusmerkinnän. Kurssi on toteutettu siten, että opiskelija suorittaa itsenäisesti tehtäviä määräajassa ja kurssin lopuksi on tentti. Mikäli haluaa vain oppia ohjelmointia, ei ole pakko suorittaa tenttiä, mutta silloin ei myöskään saa kurssisuoritusmerkintää. Kurssin suoritusohjeissa oli mainittu, että kurssin suorittamiseen menee vikossa yli 10 tuntia aikaa ja kurssi kestää 14 viikkoa.

Toinen luentoon liittyvä tehtävä oli etsiä yksi MOOC:ista kirjoitettu artikkeli tai tehty tutkimus. Ryhmämme tutustui erääseen Pennsylvanian yliopistossa tehtyyn tutkimukseen siitä, ketkä ottavat MOOC-kursseja ja miksi. Tutkimuksen nimi on The MOOC Phenomenon: Who takes Massive Open Online Courses and why? Aineisto kerättiin opiskelijoilta, jotka olivat ottaneet osaa Pennsylvanian yliopiston avoimelle verkkokurssille. Tutkimuksen tuloksena oli, että MOOC-kursseja ottavat nuoret ja hyvin koulutetut ja -työllistetyt, jotka ovat suurimmaksi osaksi kehittyneistä maista. Miehet ottavat kursseja useammin kuin naiset ja useammin kehittyvissä maissa. Suurin syy kurssien ottamiseen on kehittyminen sen hetkisessä työssä sekä uteliaisuuden tyydyttäminen. Tutkimus löytyy täältä:
http://poseidon01.ssrn.com/delivery.php?ID=665084071084092105081087083064088074057022040093022044117127117105124091093080068074107049044100122125039010075006127084113030026027063013080115093088065124102102076042065010074123086068024065111123068118026093008065111015115013068121072096030116000000&EXT=pdf

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koulutuksesta on aina hyötyä ja opiskelu kannattaa. On hienoa, että kaikille halukkaille on tarjolla mahdollisuus opiskeluun ajasta ja paikasta riippumatta. Kuitenkin useimmat MOOC:in kurssit eivät tarjoa mitään konkreettista (opintopisteitä tai hyväksiluettavia kurssisuorituksia omalle alalle), mutta vaativat kuitenkin paljon työtä ja vievät paljon aikaa, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu ohjelmoinnin kurssi. En koe itse olevani niin tiedonnälkäinen ihminen, että jaksaisin oman opiskeluni tai tulevaisuudessa työssäkäymisen rinnalla vielä käyttää yli 10 tuntia viikossa MOOC-kurssien suorittamiseen. Kuitenkin, jos oman tutkinto-ohjelmani pakollisista kursseista jokin olisi toteutettu verkossa MOOC-tyyliin, voisin hyvinkin suorittaaa sen siellä. Itse ajattelen MOOC:in olevan yksi oppimisympäristö. Aikaisempia ennakkokäsityksiä minulla ei ollut aiheeseen liittyen, sillä kuulin termin ensimmäistä kertaa vasta luennolla. 

Minulla heräsi itselläni myös muutamia kysymyksiä MOOC:ista. Pohdin lähinnä sitä, että onko kurssille osallistumiseen sittenkään kovin matala kynnys, vaikka sitä niin mainostetaankin. Uskoisin, että monille olisi helpompaa osallistua esimerkiksi kansanopistojen kursseille. Myös MOOC:in markkinointi on omasta mielestäni hieman epäonnistunut, sillä itse kuulin siitä ensimmäistä kertaa vasta luennolla ottaen huomiooon että olen korkeakouluopiskelija. Vai olenko vain itse elänyt pimennossa asian suhteen? Monille ei myöskään sovi näin itsenäinen pelkästään verkossa tapahtuva opiskelu vaan osa vaatii ryhmää ja kontaktiopetusta opiskelunsa tueksi. 

Mitä mieltä te muut olette MOOC:ista? Voisitteko kuvitella hyödyntävänne sitä? Muuttuiko ennakkokäsityksenne MOOC:ista jotenkin? Ajatteletteko MOOC:in olevan yksi oppimisympäristö? Entä heräsikö jotain muita ajatuksia?

3. luento 19.1: Oppimisteorioita ja pedagogisia malleja

Luennolla käytiin läpi erilaisia oppimisteorioita sekä pohdittiin niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Saimme tehtäväksemme esitellä tarkemmin kaksi pedagogista mallia. Valitsin esittelyyn  flipped classroom –mallin. Enemmän tietoa aiheesta hakiessani huomasin, että on olemassa myös flipped learning –malli, mikä on huomattavasti laajempi. Suomennettuna nämä mallit ovat käänteinen opetus ja käänteinen oppiminen. Luennolla esitelty flipped classroom -malli eli käänteinen opetus painottaa ainoastaan oppimisen teknisen toteutuksen muutosta. Yksinkertaisuudessaan flipped classroom tarkoittaa sitä, että opettaja on etukäteen antanut oppilaille tehtäväksi esimerkiksi katsoa luentovideon tai lukea jonkin artikkelin jne. Varsinaisille oppitunneille jää  täten enemmän aikaa prosessoida katsottua/kuultua/luettua. Alun perin flipped classroom –malli alkoi nimenomaan opetusvideoista, mutta flipped learning -mallissa eli käänteisessä oppimisessa teknologia ei ole keskiössä, vaan siinä on enemmänkin kyse oppimiskulttuurin muutoksessa, jossa opettajajohtoisuuden sijaan vähennetään kontrollia ja luotetaan oppilaan haluun oppia.

Termien risteävyys tuottaakin hieman ongelmia oppimisteorioiden suhteuttamisesta kyseiseen pedagogiseen malliin. Oliko luennolla tarkoitus tuoda esiin vain flipped classroom –malli rajaamalla flipped learning –malli ulkopuolelle vai mahtoiko kyseessä olla termien sekoittuminen? Niin tai näin, mielestäni flipped classroom –malli mukailee eniten konstruktivistista oppimisteoriaa, jossa aiemmin saatu tieto rakentuu uuden päälle. Flipped learnig –malli menee mielestäni askeleen edelle ja on eniten kytköksissä sosiokonstruktivistiseen oppimisteoriaan, jossa tieto syntyy yhteisössä ja opettajan rooliksi jää oppimaan ohjaaminen.

Idea on mielenkiintoinen, mutta ei toki uusi.  Yksinkertaisimmillaan flipped classroom –malli käytännössä tarkoittaisi kotiläksyn paikan vaihtamista oppitunnin jälkeen tapahtuvasta toiminnosta oppituntia ennen tapahtuvaksi. Jäin kuitenkin miettimään, suurentaako menetelmä entisestään oppimiseroja; se vähemmän tunnollinen ja oppimisongelmainen oppilas, joka unohtaa katsoa videon on muista jäljessä ennen kuin oppitunti ehtii edes alkaa.

Toiseksi pedagogiseksi malliksi blended learning –mallin eli sulautuvan opetuksen. Suomenkielinen termi eroaa esimerkiksi monimuoto-opetus -termistä siten, että sulautuvassa opetuksessa suuressa roolissa on kontakti- ja verkko-opetuksen sulautuminen. Blended learning –mallia luonnehtii se, että oppiminen ei rajoitu aikaan tai paikkaan, oppimispolku ei ole esimerkiksi opettajan ennalta määräämä ja opiskelutahti on yksilöllinen.  Koska käytännössä mallia voi toteuttaa monin tavoin, se kattanee kaikki kolme käsittelemäämme opetusteoriaa. Lisäksi konnektivismi uutena ilmiönä on mielestäni suuresti sidottu sulautuvaan opetukseen juuri verkkoympäristössä tapahtuvan opiskelun vuoksi.

Luokanopettajan näkökulmasta on vaikea hahmottaa, kuinka toteuttaisi blended learning –menetelmää. Vaatisi melkoista kulttuurinmuutosta, jos haluaisin vaihtaa osan kontaktiopetustunneista verkossa tapahtuvaan opiskeluun. Kotitehtävien muodossa verkko-oppiminen voisi ehkä olla mahdollista, esimerkiksi samalla tyylillä, kuin me kirjoittelemme tätä blogia: kotitehtävänä, mutta vuorovaikutuksessa keskenämme. Lisäksi nykyään on lisääntynyt paljon Skype-palvelun kautta opettaminen. Oppilas voi olla estynyt tulemaan kouluun esimerkiksi vakavan sairauden takia ja on sen vuoksi yhteydessä oppitunteihin videopuhelun kautta. Opettaja-lehdestä löytyi rohkaiseva juttu aiheeseen liittyen: http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut&juttuID=1408911953814.

Tässä vielä muutamia kysymyksiä kommentoinnin tueksi: Mitä mieltä te olette flipped classroom ja flipped learning –dilemmasta? Voisiko jokin muu oppimisteoria tukea näitä paremmin kuin mainitsemani teoriat?  Mitä blended learning –malli voisi tarkoittaa alakoulussa? Kuuluuko skype-opetusesimerkki mielestänne blended learning –malliin vai onko se jotain muuta?

Lähteet:

http://www.edimensio.fi/content/flipped-learning-–-lääke-matematiikan-opiskelun-motivaatio-ongelmiin

http://www.uq.edu.au/teach/flipped-classroom/what-is-fc.html

https://webapps.jyu.fi/wiki/pages/viewpage.action?pageId=27918422

2. luento 14.1: digitalisaatio

Toisella luento kerralla aiheena oli digitalisaatio. Nykypäivän tietotulva asettaa kouluille uusia haasteita, mutta samalla koulumaailma pyrkii tietysti myös löytämään tapoja, joilla pystyisi itse hyötymään digitalisaatiosta. Tärkeä kysymys on, mihin koulu on menossa suhteessa mediaan ja digitalisaatioon? Informaatiota on saatavilla todella helposti ja sen määrä vain kasvaa. Myös yhä pienemmille lapsille on saatavilla kasvava määrä informaatiota ja erityisesti nuoriso on herkimmin perillä uusimmista sosiaalisen median kanavista, ja tämä näkyy myös koulun jokapäiväisessä arjessa. Opettajien tulee olla perillä siitä, missä lapset ja nuoret somessa liikkuvat. Mediakasvatuksen merkityksestä koulussa on turha väitellä.

Onko opettajien kuitenkaan mahdollista pysyä digikehityksessä ja some-maailmassa oppilaiden perässä? Monissa kouluissa seuraava tilanne on arkipäivää; opettaja tuskailemassa digilaitteen kanssa, oppilas vieressä neuvomassa. Menossa on ehkäpä sukupolven vaihdos ja tulevaisuudessa myös kaikki opettajat ovat diginatiiveja, mutta sekä digikehitys että sosiaalisen median jatkuva muutos menevät samaa vauhtia eteenpäin. Erilaisten sosiaalisen median sovellusten elämänkaari näyttää jo nyt toistavan samaa kaavaa; jokin sovellus lyö itsensä läpi  nimenomaan "nuorison" keskuudessa. Siihen mennessä kun  äidit ja me opettajat löydämme sovelluksen, on tullut jo uusi sovellus, uusi sosiaalisen median ympäristö, johon oppilaat liittyvät. Esimerkiksi facebookin suosio oppilaiden keskuudessa on laskenut, kun taas snapchatin ja periscopen suosio on huimassa kasvussa. Opettajien on hyvä ainakin tutustua sosiaalisen median ympäristöihin, joissa oppilaat somessa liikkuvat, mutta mediakasvatus on eri asia kuin somen opetuskäyttö.

Ovatko digitaaliset oppimisympäristöt ja somen käyttö koulussa tarpeellisia? En tiedä ovatko blogit enää se media, mitä nuoret lukevat, mutta konsepti voi silti olla toimiva opetuksen kannalta. Digitaaliset oppimisympäristöt voivat olla sopivia esimerkiksi luokan yhteisen projektin raportointiin tai voivat antaa hyviä apuja esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsiville. Kuten kaiken opetuksen, tulee teknologian käytön kuitenkin olla tarkoituksenmukaista eikä teknologiaa tule käyttää vain teknologian itsensä kannalta. Blogit, instagramit ym. eivät välttämättä anna meille yhtään mitään uutta opetukseen. Emme voi myöskään tehdä oletusta, että kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat sosiaalisen median tai yleensäkään digitaalisten välineiden käyttöön. Luennolla heräsi paljon keskustelua digitaalisen kuilun käsitteestä, mikä on mielestäni tärkeä teema puhuttaessa digitalisaatiosta koulussa. Koulussa sisällön tulee mennä teknologian käytön edelle, eikä koulun tule opettaa oppilaille sosiaalisen median käyttöä sellaisenaan, vaikkei se olisikaan kaikille tuttua.

Maailma muuttuu yhä digitaalisemmaksi, mutta tarkoittaako se sitä, että meidän tulee koulussa keskittyä lasten digitaitoon ja koulun tekniseen varusteluun? Koulun ei missään nimessä pidä sulkea silmiään digitalisaatiolta tai olla sopivissa määrin hyödyntämättä sitä, mutta mielestäni juuri digitalisaatio on yksi niistä syistä, miksi koulussa on myös erityisen tärkeää keskittyvä juuri päinvastaisiin asioihin kuten esimerkiksi vuorovaikutustaitoihin.
Välitunnilla ehtii sitten taas päivittää somen.

Paljonko digitalisoitumiseen kannattaa satsata?

Nykyisen hallituksen yksi kärkihankkeista on peruskoulun digitalisoituminen. Tämä toteutetaan muun muassa opettajien digipedagogisella täydennyskoulutuksella. (http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/osaaminen/karkihanke1#toimenpide1)

Harvardin yliopiston vieraileva professori, tutkija ja opettajakouluttaja Pasi Sahlberg puolestaan kirjoittaa tuoreimmassa Opettaja-lehdessä (1/2016) rajua teksiä koulutuksen digitalisoitumisesta:

"OECD toteaa, ettei tietokoneiden käyttö koulussa tai kotona paranna lukutaidon tai matematiikan oppimista."

"Amerikkalaisissa tutkimuksissa on todettu netin suurkäyttäjien aivotoiminnoissa sellaisia fysiologisia muutoksia, jotka vaikeuttavat syväoppimista. Oppimisesta tulee pinnallista digitaalista loikkimista, josta syvällinen ymmärtäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen uupuvat."

"Jos digitalisaatio todellakin muuttaa ajattelun taitoja ja ­hidastaa tiedollista oppimista, niin koulussa tulee pikemminkin lisätä kirjojen lukemista, empatian oppimista, oman itsensä etsimistä ja yhteistoiminnallisuutta."

Koko juttu luettavissa täältä:

http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?resolvetemplatefordevice=true&juttuID=1408913114442

Mitä ajatuksia tämä herättää?

1. luento, tiistai 12.1.2016

Ensimmäinen luentokerta paljolti kului kurssin suorittamiseen liittyvien ohjeiden läpikäymiseen. Kurssi alkoi siis rauhallisissa merkeissä. Ohjeistuksen jälkeen päästiin myös lyhyesti vaihtamaan ajatuksia oman pienryhmän kanssa, jonka kanssa blogia tultaisiin ylläpitämään. Seuraavassa jaan omia lähtökohtiani kurssille ja ensimmäisen luennon herättämiä pohdintoja.

Mitä tarkoitetaan käsiteparilla muuttuvat oppimisympäristöt? Kurssin aloitusluennon perusteella käsiteparilla tarkoitetaan lähinnä sähköisiä oppimisympäristöjä. Mielestäni tämä supistaa melko paljon sitä, mitä itse oppimisympäristö tarkoittaa. Oppimisympäristöä ovat teknologian lisäksi metsät, rakennukset, kadut, eläimet, kirjat ja ihmiset. Varsinkin opettajan tulisi nähdä se, että koko ympäröivä yhteiskuntamme ja maailma, jossa elämme, on oppimisympäristö täynnä mahdollisuuksia oppia. Toinen asia on, osaako opettaja nähdä ja hyödyntää noita mahdollisuuksia.

Niin paljon on puhuttu ja nostatettu teknologian ja sähköisen oppimisen mahdollisuuksia, että itselleni tämä on aiheuttanut vastareaktion. Opettaja-lehdenkin joka numerossa on vähintään yksi juttu, jossa nostetaan esille, kuinka jokin teknologinen sovellus on ratkaissut vähintään kaikki oppimisen ongelmat ja kenties myös kasvatuksenkin ongelmat.

Vastareaktiostani huolimatta tahdon kyllä olla avoin kuulemaan, näkemään ja ottamaan vastaan, mikäli jokin uusi TVT (Tieto- ja Viestintäteknologinen) innovaatio todella tukee oppimista ja auttaa opettajaa työssään. Kuitenkin oman kokemukseni mukaan blogit, googlet, socrativet tai muut sovellukset eivät opettamisen maailmaa mullista, vaikka voivatkin olla jossain tilanteissa hyviä asioita opettajan hallita ja hyödyntää. Opettajalla tulisi siis olla perustiedot TVT-mahdollisuuksista ja taito käyttää niitä tarvittaessa.

Omissa opinnoissanikin näihin erilaisiin medioihin on tutustuttu, mutta mediakasvatuksessa ei paljoakaan ole sivuttu aiheen eettistä puolta, kuten esimerkiksi kirjassa ”Lapsilta kielletty – Kuinka suojella lasta mediatraumalta?”. Toistaiseksi olen saanut vasta vähän kokemuksia siitä, että sähköistä oppimisympäristöä olisi hyödynnetty sellaisella tavalla, joka todella palvelisi opiskelijan oppimista ja helpottaisi opettajan arkea. Enemmänkin asioita on vain täytynyt opetella käyttämään ilman selvää näkökulmaa siitä, kuinka tämä sähköinen sovellus tai muu vastaava palvelee oppimista. Tarkoituksenahan ei kuitenkaan saisi olla sähköisten ympäristöjen käyttäminen niiden itsensä vuoksi, vaan juurikin sen takia, että ne todella auttavat oppimista. Kyllähän opinnoissa on käyttökelpoisiakin ideoita tullut esille siitä, kuinka sähköistä oppimisympäristöä voisi hyödyntää, mutta edellinen ajatus siis karkeasti ottaen.

Ajassamme vallitseva ajatus teknologian käytön automaattisesti autuuttavasta vaikutuksesta ei mielestäni opettamiseen päde. Teknologian käyttäminen opetuksessa vaatii opettajalta perehtyneisyyttä. TVT:n käyttämisen lähtökohtana tulisi ensiksikin aina olla oppilaiden vastuukasvatus. Mikä on teknologian oikeata käyttöä ja kuinka toimia, mikäli rajoja rikotaan? TVT:n opetuksessa olisi hyvä olla myös yhteydessä koteihin ja vaikkapa vanhempainillassa opettajan ja huoltajien kesken yhdessä pohtia Internetin, somen, kännyköiden ja pelien käyttämisen rajoja. Tällaisia rajoja ovat esimerkiksi ikä- ja aikarajat. Niin opettajan kuin vanhempienkin vastuu on sopia lapsen kanssa rajoista, vaikka tärkeää tässäkin on molemmin puolinen luottamus toiseen.

Muuttuvat oppimisympäristöt -kurssin käsittelemä teema ei sinänsä ole uusi, koska jonkinlainen muutos näyttää olevan koulujärjestelmämme pysyvä ominaisuus. Yhteiskunnan muutos laittaa paineen myös koulujärjestelmän muuttumiselle. Muutos ei kuitenkaan ole vaikuttanut koulun kaikkiin osasiin yhtä voimakkaasti. Koulurakennus voi näyttää vastustaneen muutosta, mutta vaikkapa oppilaan maailmankuva, joka vaikuttaa huomattavasti oppimisympäristön sosiaaliseen näkökulmaan, on huomattavasti erilaisempi kuin vuosikymmeniä aikaisemmin. Sähköinen oppimisympäristö on suhteellisen uutena tulokkaana syventänyt teknologian näkökulmaa osana opettamista ja vaikuttanut siis omalta osaltaan paljon koulun oppimisympäristöjen muutokseen.

Oppimisympäristöajattelun viisi erilaista näkökulmaa olivat mielenkiintoisia ja auttavat varmasti osaltaan opettajaa pohtimaan sitä, kuinka hän voi luoda oppilaille oppimisympäristön, joka tukee mahdollisimman tehokkaasti oppilaiden oppimista ja joka näin ollen myös helpottaa opettajan omaa työtä. Oppimisympäristöä voidaan siis tarkastella Mannisen ja kumppaneiden tapaan katsomalla koulua viidestä eri näkökulmasta. Nämä viisi eri näkökulmaa ovat didaktinen, sosiaalinen, teknologinen, paikallinen ja fyysinen. Kaikki tilat ovat läsnä koulun arjessa ja vaikuttavat toisiinsa. Tämä kurssi keskittynee vahvasti teknologiseen näkökulmaan aiheesta.

Opettajalla pitää kuitenkin olla oppimisympäristöajattelussakin kirkkaana se, mikä on toiminnan päämäärä. Opettajan toiminnan päämääränä pitäisi olla oppilaan oppimisen ja kasvamisen tukeminen. Näiden lähtökohtana on opettajan vastuu oppilaan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämän vuoksi opettajan toiminnan tulee olla perusteltua myös siinä, kun hän tutustuttaa oppilaita yhteiskuntamme informaatioteknologiseen puoleen. Samoin kuin opettamisen vaikkapa äidinkielen tunnilla on hyvä pohjautua johonkin teoriaan, jolla opettaja voi perustella toimintaansa, niin samoin sähköisissä oppimisympäristöissä opettajalla tulee olla hyvät perusteet toiminnallensa.

Olisi mukava, jos tällä kurssilla käsiteltäisiin myös tätä oppimisympäristöjen eettistä puolta, koska liian usein se jää taka-alalle, vaikka sen tulisikin olla lähtökohtana meidän toiminnassamme. Yritin tässä ensimmäisessä kirjoituksessani hiukan avata omia ajatuksiani ja kokemuksiani, joista tälle kurssille tulen. Tiedostan siis epäilykseni, mutta niistä huolimatta tahdon olla avoin ottamaan vastaan sen, mikä hyvää on.

Lähdekirjallisuutta:

Manninen, J., Burman, A., Koivunen, A., Kuittinen, E., Luukannel, S., Passi, S. & Särkkä, H. 2007. Oppimista tukevat ympäristöt. Johdatus oppimisympäristöajatteluun. Helsinki: Opetushallitus.

Martsola R. & Mäkelä–Rönnholm M. 2006. Lapsilta kielletty. Kuinka suojella lasta mediatraumalta. Kirjapaja Oy. Helsinki.