3. luento 19.1: Oppimisteorioita ja pedagogisia malleja

Luennolla käytiin läpi erilaisia oppimisteorioita sekä pohdittiin niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Saimme tehtäväksemme esitellä tarkemmin kaksi pedagogista mallia. Valitsin esittelyyn  flipped classroom –mallin. Enemmän tietoa aiheesta hakiessani huomasin, että on olemassa myös flipped learning –malli, mikä on huomattavasti laajempi. Suomennettuna nämä mallit ovat käänteinen opetus ja käänteinen oppiminen. Luennolla esitelty flipped classroom -malli eli käänteinen opetus painottaa ainoastaan oppimisen teknisen toteutuksen muutosta. Yksinkertaisuudessaan flipped classroom tarkoittaa sitä, että opettaja on etukäteen antanut oppilaille tehtäväksi esimerkiksi katsoa luentovideon tai lukea jonkin artikkelin jne. Varsinaisille oppitunneille jää  täten enemmän aikaa prosessoida katsottua/kuultua/luettua. Alun perin flipped classroom –malli alkoi nimenomaan opetusvideoista, mutta flipped learning -mallissa eli käänteisessä oppimisessa teknologia ei ole keskiössä, vaan siinä on enemmänkin kyse oppimiskulttuurin muutoksessa, jossa opettajajohtoisuuden sijaan vähennetään kontrollia ja luotetaan oppilaan haluun oppia.

Termien risteävyys tuottaakin hieman ongelmia oppimisteorioiden suhteuttamisesta kyseiseen pedagogiseen malliin. Oliko luennolla tarkoitus tuoda esiin vain flipped classroom –malli rajaamalla flipped learning –malli ulkopuolelle vai mahtoiko kyseessä olla termien sekoittuminen? Niin tai näin, mielestäni flipped classroom –malli mukailee eniten konstruktivistista oppimisteoriaa, jossa aiemmin saatu tieto rakentuu uuden päälle. Flipped learnig –malli menee mielestäni askeleen edelle ja on eniten kytköksissä sosiokonstruktivistiseen oppimisteoriaan, jossa tieto syntyy yhteisössä ja opettajan rooliksi jää oppimaan ohjaaminen.

Idea on mielenkiintoinen, mutta ei toki uusi.  Yksinkertaisimmillaan flipped classroom –malli käytännössä tarkoittaisi kotiläksyn paikan vaihtamista oppitunnin jälkeen tapahtuvasta toiminnosta oppituntia ennen tapahtuvaksi. Jäin kuitenkin miettimään, suurentaako menetelmä entisestään oppimiseroja; se vähemmän tunnollinen ja oppimisongelmainen oppilas, joka unohtaa katsoa videon on muista jäljessä ennen kuin oppitunti ehtii edes alkaa.

Toiseksi pedagogiseksi malliksi blended learning –mallin eli sulautuvan opetuksen. Suomenkielinen termi eroaa esimerkiksi monimuoto-opetus -termistä siten, että sulautuvassa opetuksessa suuressa roolissa on kontakti- ja verkko-opetuksen sulautuminen. Blended learning –mallia luonnehtii se, että oppiminen ei rajoitu aikaan tai paikkaan, oppimispolku ei ole esimerkiksi opettajan ennalta määräämä ja opiskelutahti on yksilöllinen.  Koska käytännössä mallia voi toteuttaa monin tavoin, se kattanee kaikki kolme käsittelemäämme opetusteoriaa. Lisäksi konnektivismi uutena ilmiönä on mielestäni suuresti sidottu sulautuvaan opetukseen juuri verkkoympäristössä tapahtuvan opiskelun vuoksi.

Luokanopettajan näkökulmasta on vaikea hahmottaa, kuinka toteuttaisi blended learning –menetelmää. Vaatisi melkoista kulttuurinmuutosta, jos haluaisin vaihtaa osan kontaktiopetustunneista verkossa tapahtuvaan opiskeluun. Kotitehtävien muodossa verkko-oppiminen voisi ehkä olla mahdollista, esimerkiksi samalla tyylillä, kuin me kirjoittelemme tätä blogia: kotitehtävänä, mutta vuorovaikutuksessa keskenämme. Lisäksi nykyään on lisääntynyt paljon Skype-palvelun kautta opettaminen. Oppilas voi olla estynyt tulemaan kouluun esimerkiksi vakavan sairauden takia ja on sen vuoksi yhteydessä oppitunteihin videopuhelun kautta. Opettaja-lehdestä löytyi rohkaiseva juttu aiheeseen liittyen: http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut&juttuID=1408911953814.

Tässä vielä muutamia kysymyksiä kommentoinnin tueksi: Mitä mieltä te olette flipped classroom ja flipped learning –dilemmasta? Voisiko jokin muu oppimisteoria tukea näitä paremmin kuin mainitsemani teoriat?  Mitä blended learning –malli voisi tarkoittaa alakoulussa? Kuuluuko skype-opetusesimerkki mielestänne blended learning –malliin vai onko se jotain muuta?

Lähteet:

http://www.edimensio.fi/content/flipped-learning-–-lääke-matematiikan-opiskelun-motivaatio-ongelmiin

http://www.uq.edu.au/teach/flipped-classroom/what-is-fc.html

https://webapps.jyu.fi/wiki/pages/viewpage.action?pageId=27918422

2. luento 14.1: digitalisaatio

Toisella luento kerralla aiheena oli digitalisaatio. Nykypäivän tietotulva asettaa kouluille uusia haasteita, mutta samalla koulumaailma pyrkii tietysti myös löytämään tapoja, joilla pystyisi itse hyötymään digitalisaatiosta. Tärkeä kysymys on, mihin koulu on menossa suhteessa mediaan ja digitalisaatioon? Informaatiota on saatavilla todella helposti ja sen määrä vain kasvaa. Myös yhä pienemmille lapsille on saatavilla kasvava määrä informaatiota ja erityisesti nuoriso on herkimmin perillä uusimmista sosiaalisen median kanavista, ja tämä näkyy myös koulun jokapäiväisessä arjessa. Opettajien tulee olla perillä siitä, missä lapset ja nuoret somessa liikkuvat. Mediakasvatuksen merkityksestä koulussa on turha väitellä.

Onko opettajien kuitenkaan mahdollista pysyä digikehityksessä ja some-maailmassa oppilaiden perässä? Monissa kouluissa seuraava tilanne on arkipäivää; opettaja tuskailemassa digilaitteen kanssa, oppilas vieressä neuvomassa. Menossa on ehkäpä sukupolven vaihdos ja tulevaisuudessa myös kaikki opettajat ovat diginatiiveja, mutta sekä digikehitys että sosiaalisen median jatkuva muutos menevät samaa vauhtia eteenpäin. Erilaisten sosiaalisen median sovellusten elämänkaari näyttää jo nyt toistavan samaa kaavaa; jokin sovellus lyö itsensä läpi  nimenomaan "nuorison" keskuudessa. Siihen mennessä kun  äidit ja me opettajat löydämme sovelluksen, on tullut jo uusi sovellus, uusi sosiaalisen median ympäristö, johon oppilaat liittyvät. Esimerkiksi facebookin suosio oppilaiden keskuudessa on laskenut, kun taas snapchatin ja periscopen suosio on huimassa kasvussa. Opettajien on hyvä ainakin tutustua sosiaalisen median ympäristöihin, joissa oppilaat somessa liikkuvat, mutta mediakasvatus on eri asia kuin somen opetuskäyttö.

Ovatko digitaaliset oppimisympäristöt ja somen käyttö koulussa tarpeellisia? En tiedä ovatko blogit enää se media, mitä nuoret lukevat, mutta konsepti voi silti olla toimiva opetuksen kannalta. Digitaaliset oppimisympäristöt voivat olla sopivia esimerkiksi luokan yhteisen projektin raportointiin tai voivat antaa hyviä apuja esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsiville. Kuten kaiken opetuksen, tulee teknologian käytön kuitenkin olla tarkoituksenmukaista eikä teknologiaa tule käyttää vain teknologian itsensä kannalta. Blogit, instagramit ym. eivät välttämättä anna meille yhtään mitään uutta opetukseen. Emme voi myöskään tehdä oletusta, että kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat sosiaalisen median tai yleensäkään digitaalisten välineiden käyttöön. Luennolla heräsi paljon keskustelua digitaalisen kuilun käsitteestä, mikä on mielestäni tärkeä teema puhuttaessa digitalisaatiosta koulussa. Koulussa sisällön tulee mennä teknologian käytön edelle, eikä koulun tule opettaa oppilaille sosiaalisen median käyttöä sellaisenaan, vaikkei se olisikaan kaikille tuttua.

Maailma muuttuu yhä digitaalisemmaksi, mutta tarkoittaako se sitä, että meidän tulee koulussa keskittyä lasten digitaitoon ja koulun tekniseen varusteluun? Koulun ei missään nimessä pidä sulkea silmiään digitalisaatiolta tai olla sopivissa määrin hyödyntämättä sitä, mutta mielestäni juuri digitalisaatio on yksi niistä syistä, miksi koulussa on myös erityisen tärkeää keskittyvä juuri päinvastaisiin asioihin kuten esimerkiksi vuorovaikutustaitoihin.
Välitunnilla ehtii sitten taas päivittää somen.

Paljonko digitalisoitumiseen kannattaa satsata?

Nykyisen hallituksen yksi kärkihankkeista on peruskoulun digitalisoituminen. Tämä toteutetaan muun muassa opettajien digipedagogisella täydennyskoulutuksella. (http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/osaaminen/karkihanke1#toimenpide1)

Harvardin yliopiston vieraileva professori, tutkija ja opettajakouluttaja Pasi Sahlberg puolestaan kirjoittaa tuoreimmassa Opettaja-lehdessä (1/2016) rajua teksiä koulutuksen digitalisoitumisesta:

"OECD toteaa, ettei tietokoneiden käyttö koulussa tai kotona paranna lukutaidon tai matematiikan oppimista."

"Amerikkalaisissa tutkimuksissa on todettu netin suurkäyttäjien aivotoiminnoissa sellaisia fysiologisia muutoksia, jotka vaikeuttavat syväoppimista. Oppimisesta tulee pinnallista digitaalista loikkimista, josta syvällinen ymmärtäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen uupuvat."

"Jos digitalisaatio todellakin muuttaa ajattelun taitoja ja ­hidastaa tiedollista oppimista, niin koulussa tulee pikemminkin lisätä kirjojen lukemista, empatian oppimista, oman itsensä etsimistä ja yhteistoiminnallisuutta."

Koko juttu luettavissa täältä:

http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?resolvetemplatefordevice=true&juttuID=1408913114442

Mitä ajatuksia tämä herättää?

1. luento, tiistai 12.1.2016

Ensimmäinen luentokerta paljolti kului kurssin suorittamiseen liittyvien ohjeiden läpikäymiseen. Kurssi alkoi siis rauhallisissa merkeissä. Ohjeistuksen jälkeen päästiin myös lyhyesti vaihtamaan ajatuksia oman pienryhmän kanssa, jonka kanssa blogia tultaisiin ylläpitämään. Seuraavassa jaan omia lähtökohtiani kurssille ja ensimmäisen luennon herättämiä pohdintoja.

Mitä tarkoitetaan käsiteparilla muuttuvat oppimisympäristöt? Kurssin aloitusluennon perusteella käsiteparilla tarkoitetaan lähinnä sähköisiä oppimisympäristöjä. Mielestäni tämä supistaa melko paljon sitä, mitä itse oppimisympäristö tarkoittaa. Oppimisympäristöä ovat teknologian lisäksi metsät, rakennukset, kadut, eläimet, kirjat ja ihmiset. Varsinkin opettajan tulisi nähdä se, että koko ympäröivä yhteiskuntamme ja maailma, jossa elämme, on oppimisympäristö täynnä mahdollisuuksia oppia. Toinen asia on, osaako opettaja nähdä ja hyödyntää noita mahdollisuuksia.

Niin paljon on puhuttu ja nostatettu teknologian ja sähköisen oppimisen mahdollisuuksia, että itselleni tämä on aiheuttanut vastareaktion. Opettaja-lehdenkin joka numerossa on vähintään yksi juttu, jossa nostetaan esille, kuinka jokin teknologinen sovellus on ratkaissut vähintään kaikki oppimisen ongelmat ja kenties myös kasvatuksenkin ongelmat.

Vastareaktiostani huolimatta tahdon kyllä olla avoin kuulemaan, näkemään ja ottamaan vastaan, mikäli jokin uusi TVT (Tieto- ja Viestintäteknologinen) innovaatio todella tukee oppimista ja auttaa opettajaa työssään. Kuitenkin oman kokemukseni mukaan blogit, googlet, socrativet tai muut sovellukset eivät opettamisen maailmaa mullista, vaikka voivatkin olla jossain tilanteissa hyviä asioita opettajan hallita ja hyödyntää. Opettajalla tulisi siis olla perustiedot TVT-mahdollisuuksista ja taito käyttää niitä tarvittaessa.

Omissa opinnoissanikin näihin erilaisiin medioihin on tutustuttu, mutta mediakasvatuksessa ei paljoakaan ole sivuttu aiheen eettistä puolta, kuten esimerkiksi kirjassa ”Lapsilta kielletty – Kuinka suojella lasta mediatraumalta?”. Toistaiseksi olen saanut vasta vähän kokemuksia siitä, että sähköistä oppimisympäristöä olisi hyödynnetty sellaisella tavalla, joka todella palvelisi opiskelijan oppimista ja helpottaisi opettajan arkea. Enemmänkin asioita on vain täytynyt opetella käyttämään ilman selvää näkökulmaa siitä, kuinka tämä sähköinen sovellus tai muu vastaava palvelee oppimista. Tarkoituksenahan ei kuitenkaan saisi olla sähköisten ympäristöjen käyttäminen niiden itsensä vuoksi, vaan juurikin sen takia, että ne todella auttavat oppimista. Kyllähän opinnoissa on käyttökelpoisiakin ideoita tullut esille siitä, kuinka sähköistä oppimisympäristöä voisi hyödyntää, mutta edellinen ajatus siis karkeasti ottaen.

Ajassamme vallitseva ajatus teknologian käytön automaattisesti autuuttavasta vaikutuksesta ei mielestäni opettamiseen päde. Teknologian käyttäminen opetuksessa vaatii opettajalta perehtyneisyyttä. TVT:n käyttämisen lähtökohtana tulisi ensiksikin aina olla oppilaiden vastuukasvatus. Mikä on teknologian oikeata käyttöä ja kuinka toimia, mikäli rajoja rikotaan? TVT:n opetuksessa olisi hyvä olla myös yhteydessä koteihin ja vaikkapa vanhempainillassa opettajan ja huoltajien kesken yhdessä pohtia Internetin, somen, kännyköiden ja pelien käyttämisen rajoja. Tällaisia rajoja ovat esimerkiksi ikä- ja aikarajat. Niin opettajan kuin vanhempienkin vastuu on sopia lapsen kanssa rajoista, vaikka tärkeää tässäkin on molemmin puolinen luottamus toiseen.

Muuttuvat oppimisympäristöt -kurssin käsittelemä teema ei sinänsä ole uusi, koska jonkinlainen muutos näyttää olevan koulujärjestelmämme pysyvä ominaisuus. Yhteiskunnan muutos laittaa paineen myös koulujärjestelmän muuttumiselle. Muutos ei kuitenkaan ole vaikuttanut koulun kaikkiin osasiin yhtä voimakkaasti. Koulurakennus voi näyttää vastustaneen muutosta, mutta vaikkapa oppilaan maailmankuva, joka vaikuttaa huomattavasti oppimisympäristön sosiaaliseen näkökulmaan, on huomattavasti erilaisempi kuin vuosikymmeniä aikaisemmin. Sähköinen oppimisympäristö on suhteellisen uutena tulokkaana syventänyt teknologian näkökulmaa osana opettamista ja vaikuttanut siis omalta osaltaan paljon koulun oppimisympäristöjen muutokseen.

Oppimisympäristöajattelun viisi erilaista näkökulmaa olivat mielenkiintoisia ja auttavat varmasti osaltaan opettajaa pohtimaan sitä, kuinka hän voi luoda oppilaille oppimisympäristön, joka tukee mahdollisimman tehokkaasti oppilaiden oppimista ja joka näin ollen myös helpottaa opettajan omaa työtä. Oppimisympäristöä voidaan siis tarkastella Mannisen ja kumppaneiden tapaan katsomalla koulua viidestä eri näkökulmasta. Nämä viisi eri näkökulmaa ovat didaktinen, sosiaalinen, teknologinen, paikallinen ja fyysinen. Kaikki tilat ovat läsnä koulun arjessa ja vaikuttavat toisiinsa. Tämä kurssi keskittynee vahvasti teknologiseen näkökulmaan aiheesta.

Opettajalla pitää kuitenkin olla oppimisympäristöajattelussakin kirkkaana se, mikä on toiminnan päämäärä. Opettajan toiminnan päämääränä pitäisi olla oppilaan oppimisen ja kasvamisen tukeminen. Näiden lähtökohtana on opettajan vastuu oppilaan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämän vuoksi opettajan toiminnan tulee olla perusteltua myös siinä, kun hän tutustuttaa oppilaita yhteiskuntamme informaatioteknologiseen puoleen. Samoin kuin opettamisen vaikkapa äidinkielen tunnilla on hyvä pohjautua johonkin teoriaan, jolla opettaja voi perustella toimintaansa, niin samoin sähköisissä oppimisympäristöissä opettajalla tulee olla hyvät perusteet toiminnallensa.

Olisi mukava, jos tällä kurssilla käsiteltäisiin myös tätä oppimisympäristöjen eettistä puolta, koska liian usein se jää taka-alalle, vaikka sen tulisikin olla lähtökohtana meidän toiminnassamme. Yritin tässä ensimmäisessä kirjoituksessani hiukan avata omia ajatuksiani ja kokemuksiani, joista tälle kurssille tulen. Tiedostan siis epäilykseni, mutta niistä huolimatta tahdon olla avoin ottamaan vastaan sen, mikä hyvää on.

Lähdekirjallisuutta:

Manninen, J., Burman, A., Koivunen, A., Kuittinen, E., Luukannel, S., Passi, S. & Särkkä, H. 2007. Oppimista tukevat ympäristöt. Johdatus oppimisympäristöajatteluun. Helsinki: Opetushallitus.

Martsola R. & Mäkelä–Rönnholm M. 2006. Lapsilta kielletty. Kuinka suojella lasta mediatraumalta. Kirjapaja Oy. Helsinki.